Eilen tehtiin Kaapon kanssa omissa seuran kisoissa "uramme" parhaat radat. Molemmat oli tosin hyllyjä, mutta silti, ne oli parhaat radat ikinä. Eka rataan vaihdoin vielä ohjauksen (minkä olin tutustumisessa päättänyt) A:n jälkeen. Mariannen neuvosta päätin koittaa päällejuoksua kohtaan, joka ei onnistuisi, jos A:lta tultaisiin yhtämatkaa. Niinpä päätin, että nyt juoksen itse vaan kontaktien ohi ja päätän että Kaapo tekee ne. Sehän ei koskaan kisoissa pysähdy niille.
Rata alkoi hyvin ja vauhdikkaan tuntuisesti. Puolikkaan sekunnin ajaksi, ohittaessa putken väärää päätä, vilkaisin siihen ja mielessäni ajattelin, että älä vaan ohjaa tuonne ja kappas, sinnehän ohjasin . ÄLÄ KOSKAAN AJATTELE MITÄ EI PIDÄ TEHDÄ, VAAN SITÄ, MITÄ PITÄÄ TEHDÄ! Tässä todiste. Ehkä tän hyllyn takia päätin sitten ottaa ne kontaktit hyvin. Juoksin vaan A:n ohi yhtään vilkaisematta tai pysähtymättä ja huusin stop käskyn alastulolle. Hämmästyin ihan aidosti kun Kaapo jäikin alastulolle ja lähti vasta luvan saatuaan. Sama homma puomilla. Juoksi täysiä alas ja jäi odottamaan vapautusta. Joko treeni on tuottanut tulosta tai sitten oman seuran kisat vaikutti.. Luotin kyllä nyt koiraan enemmän kuin yleensä kisaradoilla. Radalla on vaan keskityttävä 100 % ihan kokoajan tekemiseensä..
Eka rata vähän harmittaa, meillä oli niin hyvä "flow" ja vauhti. Ensi kerralla sitten.. taas. Lisäsin muuten alle jutun radalla FLOW-tunteen saavuttamisesta; on henkisen valmentautumisen kurssilta. Tätä täytyisi tavoitella aina. Eilen musta vähän tuntui että onnistuttiin. Ainkin melkein.
Kommentit