Mitäs tällä viikolla… Alkuviikosta kävin pikaisesti töiden jälkeen Hollolan hallilla. Mariannen ja Teron treenivideosta halusin kokeilla sylkkärikohtaa, jonka tiedän ohjauksena olevan meille kyllä sieltä vaikeimmasta päästä. Ihan hyvin sain halliin kohdan radalta ja radalle tuli myös A, keinu ja muutama muu hyppy. Kiitos vaan Marianne treenien videoinnista, niin saa näin ”kotikutoisesti” kokeiltua samoja haasteita. :)

Kaapo taisi tehdä kerran virheen hypäten sylkkärin jälkeen yhden ansaesteen. Ei siis kääntynyt tarpeeksi vaan jatkoi omaa linjaa väärään suuntaan. Palkkaamalla meni ihan siististi. Muutoin Kaapon kanssa rataa pari kertaa. Hyvin kulki. Texin kanssa tällä kertaa onnistui hyvin suunniteltu treeni, jossa pysyin. Siis siinä suunnitelmassa. Palkkasin ensin muutaman kerran sylkkärin teon lelulla. Eli että tulee mua kohti eikä ennakoi niissä. Tämä hyvä. Ja näin järkevästi treenattuna ei sylkkärikohta ollut ongelma ollenkaan. Teki tosi siistejä tiukkoja käännöksiä eikä mennyt ansaesteelle kertaakaan, eikä hypännyt ohjauksesta läpi. Muutenkin rata sujui. Kivaa. Mä niin ootan kisaamista..

Torstain oma treeni jäi väliin kun oli HOT:in vuosikokous. Vähän nolona paikalla, kun en ole koko syyskautena naamaani kovin paljoa tokokentällä näyttänyt. Tässä kun nyt kuumeessa olen kotona tätä kirjoittelemassa niin analysoinpa miksi mulle saattoi tulla tuo tokoähky.

Meillä taisi ihan alusta asti lähteä tämä treenaaminen vääristä lähtökohdista. Mulla oli hirveä oma päänsisäinen tarve saada Tex nopeasti hyväksi. Kun kaikkien seurakavereiden bc:t oli valioita vuoden ja yhden päivän ikäisinä, niin vähintään on pystyttävä samaan. Tein asioita ihan liikaa omilla ja muiden ehdoillani ja väärillä tavoitteilla, koiran ehdot unohtui. Treenit oli liikaa sellaista pakkotekemistä ja asioiden oikomista. Unohtui siinä välissä luoda kunnollinen suhde koiraan kun kaikki tekeminen oli sellaista ’pakko onnistua’ suorittamista. Ihan tyhmää. No mutta siksi, musta tuntuu, että nyt kun olen oikeesti tämän tajunnut ja koittanut panostaa ihan vaan Texin ja mun väliseen avoimeen suhteeseen, ilman pakkoa ja ulkopuolista painetta, on se ihan slevästi parantunut. Muutunko taas koirankouluttajahirviöksi tokotreeneissä? Ehkä en.. Agilityssä ollaan menty isoja askeleita eteenpäin. Osaan tehdä treenit meitä, en ulkopuolisia katsojia, enkä muita varten. Luotto on kasvanut ihan huimasti ja yhteistyö parantunut. Nautin treenaamisesta enkä menetä malttia virheistä. Voihan se olla tokossakin näin. Kyllä se tässä kevätkaudella taas varmaan palaa, kunhan ulkokentät sulaa ja aurinko paistaa..

Perjantaina käytiin Pennalassa lenkillä ja samalla kummankin kanssa vähän ohjauksien palkkaamista. Mä osaan jo tehdä Texin kanssa päällejuoksutkin ihan oikein. Ja olipa ne olevinaan vaikeita silloin joskus.

TÄSSÄ LINKKI aika hyvään juttuun koiran ja omistajan välisestä suhteesta ja sen merkityksestä.

Kiltti Tex

kuva0111-normal.jpg