Niin... Kiva viikonloppu kisoissa ja yökylässä Porvoossa takana. Silti fiilis on otsikon mukainen. En oikein tiedä miksi. Olenhan jo tyytynyt ajatukseen, ettei Tex tule ikinä olemaan maailman hienoin agikoira ja mun olis osattava olla tyytyväinen siihen sellaisena kun se nyt vaan on. Se vaan on niiin vaikee koira.. Ja ne kontakti on ihan per***stä ja siitä saan syyttää vaan itseäni. Juoksu A ei ole millään tavalla valmis (enkä tiedä tuleeko ikinä olemaan) ja puomi on ihan järkyttävän huonossa kunnossa. Ja mä en osaa vieläkään ohjata rataa rentona ilman että kokoajan mielessäni arvioin suoritusta.

Ojangossa lauantaina eka radalta nolla, joka ei ollut oikea nolla. A ei mene oikein. Ja puomiltakin hyppää, mutta taitaa hypätä niin että tassu osuu loikatessa kontaktipinnalle.. Hyppyradalta kökkö nolla. Vikaradalla A:lta taas vitonen ja tulee vikan hypyn ohi. Sunnuntaina Janakkalassa eka radalla tokavika rima alas. Tää oli ehkä paras rata noin muuten. Vähän olen myöhässä kaikessa kun varmistelen liikaa. En sitten yhtään luota tohon koiraan ja pelkään virheitä ihan liikaa. Niitä kun niin helposti sattuu niin niitä oppii pelkäämään. Agiradat oli säätöä.. Ei nollia ja todella huonot kontaktit. Luokatonta ohjausta kyllä multa. Ei ne kotona videolta näyttäneet NIIN huonoilta, mutta kun ne ei tunnu hyvältä ohjatessa ja sitten en osaa olla kokoajan ohjatessa arvostelematta itseäni.

Nyt täytyy keskittyä noihin kontakteihin ja jätettävä muu treeni vähäksi aikaa. Ja koluttava epiksiä jotta saa ne kisoissakin toimimaan. Treenit on aina niin eriasia. Tällainen masentava maanantaipäivitys, olinpa negatiivinen. Josko tämä tästä. Aurinko ainakin paistaa :) Ja mä voin aina opetella henkisesti paremmaksi kisaajaksi :)

VIDEO